Pitkän tauon jälkeen sain tämän osan viimein valmiiksi.Osat yksi ja kaksi toimivat taas, tosin koneen sekoamisen takia ne piti kirjoittaa kokonaan uusiksi, joten saattavat vähän erota alkuperäisistä. Mutta kertokaapa mielipiteenne tästä osasta.


1480568.jpg
Aamulla herätessäni minusta tuntui, että jokin oli pahasti vialla. Minusta tuntui jotenkin erilaiselta, mutta en saanut millään päähäni miksi.

1480572.jpg
Kylpyhuoneessa pelin edessä karmea totuus kuitenkin valkeni minulle. Hiukseni...kauniit pitkät lettini olivat kadonneet. Joku oli leikannut ne irti nukkuessani!

1480574.jpg
Itkin pitkään ja lohduttomasti. Tämä meni jo liian pitkälle. Mitä pahaa minä olin tehnyt ansaitakseni tämän?

1480576.jpg
Emily ja Carherine olivat kuolla nauruun nähdessään minut. Turmellut hiukseni antoivat heille yhä enemmän aihetta pilkantekoon.
"Hähää! Mokomakin rumilus! "
"Näytät vieläkin typerämmältä ilman lettejäsi! Ihan pojalta!"
Mietin olivatko he tämän takana, mutta koska he vaikuttivat aidosti iloisen yllättyneiltä, epäilykseni siirtyivät Lydiaan. Mutta miksi hänellä oli niin kova halu tehdä elämästäni helvettiä?

1480579.jpg
Koulussa syrjäydyin yhä enemmän. Muut lapset osoittelivat minua ja nauroivat ääneen. Jotkut jopa epäilivät, että minulla on joku kamala tauti jonka takia hiukseni ovat katkenneet. Opettajakin katsoi minua pitkin nenänvarttaan ja jupisi jotain epäsoveliaasta käytöksestä. Joka tapauksessa kukaan ei enää yrittänytkään olla kanssani minkäänlaisissa tekemisissä.

1733343.jpg
Kartanossa tilanne kävi niin pahaksi, että aloin tapella Emilyn ja Catherinen kanssa vähän väliä. Heitä oli kaksi yhtä vastaan joten en tietenkään pärjännyt, mutta en vain voinut sietää heidän naljailujaan enää.

1747072.jpg
Aika kului ja John kasvoi suloiseksi taaperoksi ja vaati yhä enemmän äidin huomiota. Minusta tuli pelkkä varjo, jota kukaan ei huomannut. Vaihdoin joskus muutaman sanan äidin tai Grazielan kanssa, mutta muuten työskentelin hiljaa ja hiiviskelin kartanossa salakuunnellen muita.

1747071.jpg
Harmikseni Damien oli ottanut tavakseen vierailla kartanossa lähes päivittäin.

1747075.jpg
Hän ja Lydia katosivat yleensä heti kellariin, mutta silloin tällöin onnistuin salakuuntelemaan heitä käytävissä.Useimmiten Lydia selitti Damienille jotain innostuneesti supattaen, joten siitä oli vaikea saada selvää. Kuulin yleensä vain muutamia sanoja tai lauseita heidän keskusteluistaan.

1747081.jpg
Usein Damien näytti epäuskoiselta, pelokkaalta, joskus jopa vihaiselta, mutta yleensä Lydian innostus tarttui lopulta häneenkin.



1747082.jpg
"Lucy kiltti, menisitkö hakemaan vettä kaivolta?" Graziela pyysi valmistaessaan lounasta. Ynähdin myöntävästi. Oli sunnuntai, rauhallisin päivä viikosta. Ei koulua, pelkästään kotitöitä. Hyvällä tuurilla äidillänikin oli sunnuntaisin aikaa puhua minulle, mutta tänään hän joutui pitämään huolta Emilystä ja Catherinesta, jotka olivat molemmat sairaana. Viime aikoina olin ollut niin hiljainen, että minusta alkoi tuntua, etten kohta enää osaisikaan puhua.

1747079.jpg
Laahustaessani kohti ulko-ovea, kuulin aulasta puhetta ja jäin jälleen kerran oven rakoon kuuntelemaan. Damien oli taas kartanossa, ilmeisesti hän oli juuri saapunut. Lydia vaikutti tavallistakin innostuneemmalta, eikä hän edes muistanut puhua kuiskaten.
"Se toimii! Se on hämmästyttävää! Sinun täytyy nähdä tämä!"

1747080.jpg
"Pidä pienempää ääntä", Damien sanoi pälyillen hermostuneesti ympärilleen. "Sait sen siis valmiiksi?"
"Kyllä!" Lydia jatkoi entistäkin innostuneenpana. "Meidän täytyy kokeilla sitä heti."
"Hyvä on, mutta ei täällä", Damien vastasi. "Se on liian vaarallista. Mennään leipomoon. Se on tänään suljettu."

1747083.jpg
Näin kuinka Lydia harppoi kellariin ja palasi sieltä pian kantaen jotain käsissään. Hän ja Damien lähtivät.
Tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus, ajattelin. Lydia oli leipomossa, Gerald yhdellä loputtomista työmatkoistaan ja Emily ja Catherine eivät voineet nousta vuoteestaan. Sydämeni hakkasi jännityksestä. Voisin vihdoin ja viimein hiipiä kellariin.

1733354.jpg
Kellari oli ainut paikka, josta en tiennyt kaikkea tässä talossa. Olin ollut äärettömän utelias kellarista, siitä lähtien, kun minulta kiellettiin sinne meno. Siellä täytyi olla jotain todella tärkeää Lydialle. Olin haljeta uteliaisuudesta astuessani portaita alas.

1747088.jpg
En tiedä, mitä olin odottanut kellarissa olevan, mutta sen sisältö hämmästytti minut täysin.

1733351.jpg
Joka puolella näin vanhoja kirjoja, pulloja; sekä tyhjiä, että täynnä värikkäitä nesteitä, kristallipalloja, jopa luudanvarsia, kaikkea, mikä liittyi jotenkin noituuteen. Yhtäkkiä se tuntui niin ilmiselvältä. Totta kai Lydia on noita. Hän pukeutuu aina mustaan, ei pidä vieraista ja kaikki ne oudot puheet ja salaperäisyys...Minut valtasi pelko. Elin noidan talossa. Entä jos Lydia saisi tietää, että olin käynyt kellarissa ja saanut selville hänen salaisuutensa? Hänhän voisi vaikka muuttaa minut sammakoksi.

1747090.jpg
Olin juuri aikeissa lähteä, kun kuulin kammion nurkasta korahduksen. Uteliaisuus voitti pelkoni ja hiivin katsomaan, mistä ääni oli tullut. Kauhukseni huomasin, että lattialla nukkui joku.

1747091.jpg
Tuo joku kääntyi ja sain vaivoin tukahdutettua kirkaisun. Lattialla nukkuja ei ollut ihminen. Se oli kyllä ihmisenmuotoinen, mutta muuten se oli...kissa. Sillä oli kissan pää kuonoineen ja korvineen sekä tuuhea häntä. Se oli kauttaaltaan valkoisenharmaan turkin peitossa.

1747097.jpg
Tajusin, että otus oli heräämäisillään ja pakenin.

1747095.jpg
Piilouduin suuren kivisen kirjatelineen taakse ja toivoin, ettei kissaihminen ollut nähnyt minua.

1747098.jpg
Kauhukseni se kääntyi kirjatelinettä kohti. alkaen lällättää minulle ja sanoi ivallisella äänellä: "Turha toivo Lucy. Minä näen sinut, kuulen kuinka sydämesi hakkaa ja jopa haistan sinun pelon hikesi."

1747099.jpg
Jäykkänä pelosta tulin esiin kirjatelineen takaa ja katsoin otusta suoraan silmiin. "Taidat olla luvattomilla teillä, Lucy-pikkuinen"; se sanoi, nauttien selvästi saadessaan kiusata minua. "Tiedätkö, Lydia ei tykkää yhtään, jos saa kuulla, että sinä olet käynyt täällä nuuskimassa."

1747100.jpg
"M-miten sinä tiedät minun nimeni?" kysyin, kun en osannut sanoa muutakaan järkevää. Olento nauroi. "Vai et sinä tunnista minua", se ihmetteli. Sitten mieleeni juolahti mahdoton ajatus. "Harold! O-oletko sinä Harold? Mutta miten...oletko sinä...?"

1747101.jpg
Olento vain hymyili pilkallisesti, eikä vastannut. "Ethän sinä kerro Lydialle!" pyysin epätoivoisesti. Se nauroi.

1747102.jpg
"Saatanpa kertoa, tai olla kertomatta", se totesi ylimielisesti."Mitäpä se toisaalta minua hyödyttää." Niine hyvineen olento käveli ohitseni ja katosi portaisiin.

1747103.jpg
Seisoin vähän aikaa järkyttyneenä paikoillani. Tiesin, että minun olisi parasta lähteä mahdollisimman pian, mutta vilkuilin vielä ympärilleni. En tiennyt, saisinko enää koskaan mahdollisuutta tulla kellariin ja paloin halusta saada vastauksia mieltäni painaviin kysymyksiin. Päätin vilkaista nopeasti kirjatelineellä avoinna lojuvaa suurta kirjaa.

1747104.jpg
Osasin lukea kohtalaisesti, mutta kirja oli hyvin vanha ja teksti vaikeaselkoista. Ymmärsin kuitenkin, että avoinna olevalle sivulle oli kirjoitettu jonkinlainen resepti.

2 mg......afromia
3............valkoisen hiiren häntää
2............kuivattua alppikuusamaa
3 ml........aavikkotaipaanin verta
10...........komodonvaraanin suomua
77............damanin hiusta

Suurin osa reseptin aineksista ei merkinnyt minulle mitään, mutta viimeinen ainesosa sai minut ajattelemaan. Seitsemän damanin hiusta...Haroin omia, katkottuja hiuksiani. Mikä on damani?

1747105.jpg
Hätkähdin kuullessani askelia yläkerrasta. Tajusin, että oli aivan liian vaarallista jäädä pidemmäksi aikaa. Lydia voisi palata koska hyvänsä. Vastahakoisesti jätin kiinnostavan kirjan paikoilleen ja kapusin portaat takaisin ylös.

1754446.jpg
Saapuessani takaisin aulaan, jokin hipaisi jalkojani ja katsahdin alas. Harold loikki ohitseni ja ylös portaisiin. Tuijotin sen perään ja kuiskasin hiljaa itsekseni: "Olitko se sinä?"

1747119.jpg
"Lucy!" Käännähdin ja näin Grazielan keittiöön johtavan käytävän ovella. "Haitko sinä sitä vettä?" hän ihmetteli. Olin unohtanut veden kokonaan. "Anteeksi", pyysin nolona. "Minä menen heti." Kävellessäni ovelle kuulin vielä Grazielan kysyvän: "Mitä ihmettä sinä oikein hortoilet?" En ollut kuulevinani, vaan astuin ulos.

1747120.jpg
Olin toivonut, että löytäisin kellarista vastauksia kysymyksiini, mutta nyt olin entistä enemmän sekaisin. Yritin järjestellä asioita mielessäni. Varmaa oli, että Lydia oli noita ja se selitti hänen omituista käytöstään. Hän oli saanut jotain mahtavaa valmiiksi ja se jokin oli luultavasti avoinna olevan kirjan taikajuoma. Hän oli tarvinnut siihen damanin hiuksia ja joku oli leikannut irti minun hiukseni. Jos hän tarvitsi minun hiuksiani, se tarkoitti että minä olen damani. Mutta mikä on damani? Ja miksi Lydia, Emily ja Catherine vihasivat minua? Ja oliko se kissaihminen Harold ja mikä tärkeintä, kertoisiko se Lydialle, että olin nuuskinut hänen kellarissaan?

1747121.jpg
Matkallani takaisin näin Lydian saapuvan. Hän hymyili leveästi ja minä pelkäsin.