Ja heti perään seuraava osa! Tämä on kylläkin tosi lyhyt, mutta tuntui vaan luontevalta katkaista tarina tälläisesta kohdasta. Seuraavasta yritän saada taas pidempää, mutta sen ilmestymisestä en osaa vielä sanoa. Hyvää uutta vuotta kaikille!

 

 

Aloin kirkua tuskasta supistusten kourissa.

"Rauhoitu Lucy!" Rissa huusi. "Anna kun vien sinut huoneeseesi-"
"Ei ole aikaa! Vauva tulee nyt!"
 

Rissan avustamana saatoin maailmaan pienen tyttövauvan. Tyttö oli aivan yhtä kalpea kuin Damien ja hänen silmänsä olivat punaiset. Mutta silti hän oli kaunis. Tuntuu hullulta ajatella, että niin pienessä olennossa voi nähdä omia piirteitään, mutta minä näin jo silloin tytössä jotain itsestäni. En voinut irrottaa silmiäni hänestä. Tunsin pakahduttavan rakkauden aallon hyökyvän ylitseni kohdatessani tyttäreni katseen ensimmäistä kertaa.

Rissan perhe oli pysytellyt syrjässä synnyttämisen aikana, mutta nyt Grahia avasi suunsa.
"Rissa, mitä tämä on?"

Rissa katsoi miestään tuimasti ja vastasi: "Minun ystäväni synnytti juuri esikoisensa. Voisitko yrittää olla järkyttämättä häntä?"
 

"Rissa, tuo on damani."

Grahian toteamusta seurasi painostava hiljaisuus. Rissa ja Grahia tuijottivat toisiaan aivan kuin käynnissä olisi ollut jonkinlainen tahtojen taistelu.
 

"Eikä ole", Rissa sanoi vihdoin hyvin painokkaasti. "Älä sinä kehtaa väittää mitään noin hirveää!"
"Kulta, se on totta."
"Eikä ole!" Rissa huusi kyynelten valuessa hänen silmistään. "Kyllä minä tietäisin!"
 

Rissa kääntyi katsomaan minua. "Lucy, ole kiltti", hän aneli. "Sano ettei se ole totta."
 

Tuska raastoi sisintäni. "Olen niin pahoillani", sain sanotuksi.
 

Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, kun violetti valo yhtäkkiä välähti huoneessa.
Sama vihreäihoinen mies, joka oli pelastanut minut Damienin luota, ilmestyi huoneeseen.

"Sedemer..." Rissa aloitti hämillään.
"Kiitos paljon avustasi rouva Isetea", Sedemer sanoi Rissalle hymyillen. "En vaivaa sinua tämän kauempaa. Tulin hakemaan damanin pois."

"Meidän täytyy ilmoittaa tästä valtiattarelle", Grahia sanoi tuimasti.
 

"Todellako?" Sedemer kysyi. "Haluammeko me todella kertoa valtiattarelle, että vaimosi on piilotellut damania luonaan yli puolivuotta? Enpä usko, että haluamme. Minä toimitan damanin kyllä valtiattaren käsiin, mutta sinun perheesi ei tarvitse sotkeentua asiaan millään tavalla. Emmehän me todellakaan halua vaimollesi enää lisää hankaluuksia, emmehän?"

Grahia kalpeni. "Lupaatko, että viet damanin Hallannalle?", hän kysyi.
"Vannon sen kautta äitini haudan", Sedemer vakuutti lipevästi.
"Vie se pois sitten", Grahia tokaisi.

Sedemer syöksyi heittämään tuttua tomua päälleni.

"EI!" Rissa huusi, mutta turhaan.

Violetti valo välähti ja Sedemer vei minut ja tyttäreni mukanaan.