Paljastuksia

Tässäpä uutta osaa ikävän pitkän tauon jälkeen.

Emme vaihtaneet sanaakaan Rissan kanssa muutamaan päivään. Shindran vierailun jälkeen hän oli poistunut omaan huoneeseensa utelematta enempää.

Hän pysytteli päivät työnsä parissa, joten kohtasimme vain aterioilla, huutavan hiljaisuuden vallitessa.

Pystyin nukkumaan tuskin ollenkaan. Pelkäsin niin mitä Rissa minusta ajatteli. Odotin kauhulla, milloin hän käskisi minun häipyä talosta.

Eräänä aamuna Rissa istui hiljaisena takan ääressä. Yllätyin, kun hän ei ollutkaan huoneessaan ja päätin, että tämä raastava hiljaisuus saisi loppua, kävi miten kävi.

Rissa ehti kuitenkin avaamaan suunsa ensin.

"Minä en vaistoa sinussa pahuutta", hän sanoi ontolla äänellä ja pysähdyin kuuntelemaan häntä.

"Minun aistini eivät ole yhtä tarkat kuin puhdasverisillä haltioilla. Minä en vaistoa sinussa pahuutta. Mutta minä vaistoan pelkoa, epätoivoa ja surua."

"Rissa, minä-"

"Ei sinun tarvitse selittää", Rissa keskeytti. "Minä haluan uskoa että tämä pahuus, jonka jääkansalaiset vaistoavat, ei ole sinun syytäsi. Ehkä se on joku kirous, mutta minun ei tarvitse sitä tietää."

Olin puhjeta itkuun. Halusin kertoa kaiken Rissalle. Hän oli ensimmäinen koskaan tapaamani olento, jota pystyin kutsumaan ystäväksi.

"On luultavasti vain parempi etten tiedä", Rissa kuitenkin totesi. "Minua ei voida syyttää siitä mitä en tiedä."
Hän oli tietysti oikeassa. En halunnut Rissalle mitään vaikeuksia.

"Jos minä jostain jotain tiedän, niin viattoman rankaisemisesta", Rissa huokaisi uupuneesti.
"Rissa", sanoin pehmeästi. "Mistä sinua rankaistaan?"
Rissa naurahti ilottomasti. "Syntymisestä. Rakastumisesta. Synnyttämisestä. Elämisestä ylipäätään."

"Äitini Rena Haaf rakastui ihmiseen nimeltä James Shandy. Satunnaiset suhteet ihmisten ja haltioiden välillä eivät ole epätavallisia, mutta harvemmin heille syntyy jälkikasvua."

"Melkein kaikki haltiat halveksuvat puolihaltioita. Kun äiti synnytti minut, pyöreäkorvaisen lapsen, häntä alettiin syrjiä."

"Elimme vaatimatonta elämää, mutta eräänä päivänä ylhäisen haltiasuvun poika Grahia Isetea kulki mökkimme ohitse."

"Tutustuimme ja hän alkoi kulkea mökin ohi useammin. Pian rakastuimme toisiimme."

"Hänen vanhempansa eivät kuitenkaan hyväksyneet minua, joten karkasimme heimomme luota ja menimme salaa naimisiin."

"Asuimme muutaman vuoden poissa muiden haltioden luota, mutta sitten emme enää kestäneet. Haltiat eivät viihdy yksin tai kaksin vaan tarvitsevat heimoaan."

"Päätimme palata myös koska Grahia halusi esitellä tyttäremme vanhemmilleen. Hän luuli, etteivät hänen vanhempansa halveksisi omia lapsenlapsiaan vaikkeivat he olleetkaan puhdasverisiä."

"Toisin kuitenkin kävi. He vihasivat minua, koska olin kuulemma vietellyt heidän poikansa ja kehdannut vielä synnyttää hänelle "sekasikiöitä"", Rissan ääni tärisi raivosta. "Grahia kuitenkin puolusti minua. Hän käski vanhempiaan hyväksymään minut tai he eivät näkisi häntä enää koskaan. Pitkin hampain he suostuivat ja saimme elää jonkin aikaa rauhassa heimomme kanssa. Mutta he kostivat."

"Iseteoilla oli toinen poika, Grahian pikkuveli Gesher. Kaikki tiesivät että Iseteat olivat tehneet Grahian perinnöttömäksi kun olimme karanneet. Koko heidän omaisuutensa oli menossa Gesherille, mutta Grahia ei välittänyt siitä."

"Mutta sitten Gesher kuoli yllättäen. Hänet löydettiin metsästä puukotettuna. Grahian vanhemmat syyttivät minua ja vaativat että minun ja Grahian talo tutkittaisiin. "

"Tietysti suostuimme, koska emme olleet tehneet mitään. Vaatekaapistamme kuitenkin löytyi verinen veitsi."

"Tiesin, että he olivat lavastaneet minut syylliseksi, mutta eihän minua kukaan uskonut. Heimoni lähetti minut tuomittavaksi Hallannalle. Luulen ettei valtiatar ollut täysin varma syyllisyydestäni, mutta hänen oli rangaistava minua, kun heimoni oli niin päättänyt. Suopeudessaan hän ei kuitenkaan lähettänyt minua Gorqwaan. Silti hän eristi minut heimostani tänne jumalan selän taakse ikuiseeen talveen. Joudun myös tarkkailemaan Gorqwan vankeja ja raportoimaan heidän käytöksestään valtiattarelle. Haltialle on hirveää joutua elämään ilman heimoaan ja vielä joutua kokemaan päivittäin epätoivoisten vankien tuska."

Rissa lopetti vuodatuksensa kyyneleisin silmin. Olin sanaton. Rissakin siis joutui kärsimään asioista, joita ei ollut tehnyt.

"Minä ymmärrän sinun tuskasi", sanoin hänelle. "Minua on vainottu melkein koko elämäni ajan teosta, jota en ole tehnyt. Luulen että tämä Hallanna haluaa rankaista minuakin. Kuka hän muuten edes on?"

Rissa tuijotti minua kummastuneena. "Etkö sinä tiedä kuka Hallanna on? Hän on valtiatar. Yksi maailman viidestä valtiaasta, jotka pitävät järjestystä yllä kaikkialla."

"Ahaa", vastasin hermostuneesti. Entäs mikä on Gorqwa? Jonkinlainen vankila?"

"Gorqwaan suljetaan kaikki lakia vakavasti rikkoneet. Heidät jätetään sinne kuolemaan. Ilman vettä, ruokaa, ilman mitään."

"Kauheaa!", huudahdin. "Mitä tarkkailtavaa sinulla sitten on? Kasa ruumiita?"

"Jotkut onnistuvat pysymään elossa pitkäänkin. Jotkut pysyvät hengissä taikuuden avulla. Jotkut lajit pystyvät vaipumaan horrokseen, jossa selviävät pitkiäkin aikoja. Toiset syövät rottia ja jopa toisten vankien ruumiita. Mutta kaikki lopulta kuolevat. Kukaan ei ole vielä päässyt ulos Gorqwasta sinne jouduttuaan."

Olin kauttaaltaan kalpea ja tärisin kauhusta. "Lucy, mikä sinulla on?" Rissa kysyi huolissaan. "Anteeksi, ei ollut tarkoitus pelotella sinua..."
"Rissa", keskeytin hänet. "Auta minua. Minä olen varma, että minut viedään Gorqwaan."
Rissa katsoi minua hämmentyneenä. "Et sinä ole millään voinut tehdä mitään niin paha."

"En olekaan! En ole tehnyt mitään!" huusin hysteerisenä ja nousin ylös kuin pyrkiäkseni pakoon. "Kaikki on väärinkäsitystä, mutta kukaan ei kuuntele! Auta minua, ole kiltti! Auta minut pakoon täältä."

"Et sinä voi nyt lähteä minnekään", Rissa yritti rauhoitella minua. "Vauvasi voi syntyä aivan lähipäivinä."

"Mutta.."
"Lucy, minä lupaan sinulle, ettei kukaan vie sinua täältä pois!"

Samalla hetkellä ovelta kuului koputus. Jähmetyimme molemmat. Ennen kuin Rissa ehti liikahtaakaan, kuulimme oven avautuvan ja askelien lähestyvän.

Huoneeseen pelmahti kaksi teini-ikäistä tyttöä. "Äiti!", he huudahtivat riemuissaan ja ryntäsivät halaamaan Rissaa.

"Anora, Baresa...Mitä te täällä teette", Rissa ihmetteli ääneen.