Taas pitkä aika ehti vierähtää tätä osaa väsätessä, mutta hyvää kannattaa odottaa :D Hyvää koulun alkua niille, joilla se on jo alkanut tai alkaa piakkoin. Itse lomailen vielä kaksi viikkoa.

 

Heräsin myöhään seuraavana päivänä. Tunnustelin vatsaani. Miten en ollut huomannut Leipomossa asuessani, että se oli kasvanut hiukan. En myöskään ollut tuntenut minkäänlaista pahoinvointia. Olisikohan Damienin lumous vaikuttanut siihenkin, etten huomannut olevani raskaana?
 

Päätin pukeutua ja lähteä etsimään Rissaa.
 

Kun astuin ovesta käytävään, jokin musta ja suomuinen lensi aivan naamani ohitse ja kirkaisin.
 

Rissa ryntäsi käytävään toisesta huoneesta. "Rauhoitu Lucy, ei sinun Liskoa tarvitse pelätä."
 

"Li-liskoa?" Katsoin pientä siivekästä liskomaista otusta, joka oli istahtanut orrelle. "Ei kai se ole lohikäärme?" kysyin ymmälläni.
 

"Ei tietenkään", Rissa naurahti. "Lohikäärmeet ovat paljon suurempia. Tämä on tulilisko, niinkuin lohikäärme mutta pienikokoisempi. Sen nimi on vain Lisko. Sain sen lahjaksi mieheltäni. Pitää kuulemma minut lämpimänä, kun hän on poissa." Rissa hymyili poissaolevana.
 

"Sinä olet siis naimisissa?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Kyllä vain", Rissa vastasi. "Tulehan niin näytän sinulle perheeni."
 

Hän johdatti minut kolmen muotokuvan ääreen.

Keskimmäisessä oli selvästikin Rissa tumman ja komean miehen kanssa. Kahdessa muussa oli kuvattuna nuori tyttö, toinen ruskeahiuksinen toinen mustahiuksinen.
 

Rissa katseli maalauksia haikeasti hymyillen. "Hän on minun aviomieheni Grahia. Ja tässä ovat meidän tyttäremme Anora ja Baresa."
 

"Mikseivät he asu sinun kanssasi?" kysyin ja Rissan kasvot vääntyivät tuskaisiksi.

"Kuten kerroin sinulle, minua rangaistaan. Grahia olisi halunnut asua täällä minun kanssani, mutta en halunnut että tytöt joutuisivat kärsimään tästä ikitalvesta. Ei ole mitään syytä, miksi perheeni tulisi kärsiä rangaistuksestani. He käyvät täällä silloin tällöin. Ehkä ehdit tavatakin heidät, ennen kuin lapsesi syntyy." Rissan mieliala näytti kohoavan hänen ajatellessaan tuota tapaamista.

Lapseni syntymä. Mitä minulle tapahtuisi sen jälkeen, mietin ja silitin kasvanutta vatsaani. Minua pelotti sekä itse synnyttäminen että syntyvä lapsi ja kohtaloni synnytyksen jälkeen.
 

Vilkuilin hajamielisenä maalauksia, kunnes katseeni osui Rissan miehen korviin. Ne olivat suipot. "Rissa?" herätin Rissan mietteistään. "Onko Grahia haltia?"

"On hän", Rissa vastasi. "Vielä oikein puhdasverisestä suvusta. Kaikki pitivät häntä hulluna kun hän meni naimisiin tälläisen puoliverisen kanssa." Hän naurahti muistolle.
 

Minuun tulvahti aivan uusi pelko, jota yritin olla näyttämättä Rissalle. Toivoin, ettei Grahia tulisi vierailulle, ennen kuin olisin kaukana täältä. Täysiverinen haltia haistaisi taatusti damanin.


Vatsani paisui kuukausien myötä, kun asuin Rissan kanssa. En nähnyt koko aikana muita ihmisiä tai olentoja kuin Rissan ja hänen kaksi suttaan.
 

Rissa kertoi Hiveriassa asuvan jääkansan kasvattavan hurjia Hiverian susia. Rissa toimi työnsä ohessa eräänlaisena eläinlääkärinä.

"Naganda ja Cwoll ovat täällä, koska niiden kasvattaja toivoo niille pentuja", Rissa kertoi eräänä päivänä aamiaisella. "Huolehdin että kaikki sujuu hyvin. Täällä Naganda saa synnyttää rauhassa."
 

"Sittenhän meitä on kaksi", vitsailin ja nauroimme molemmat, vaikka todellsuudessa olin kauhuissani tulevasta synnytyksestä.

"Kummallista, ettei jääkansalaisia ole näkynyt viime aikoina", Rissa huomautti. "No, kai se vain tarkoittaa että sudet ovat pysyneet terveinä."
 

Rissan varsinainen työ pysyi minulle mysteerinä. Hän vietti aina osan päivää Talon tornissa ja tarkkaili jotakin kaukoputkella.
 

Hän myös kirjoitti paljon muistiinpanoja, joita minä en missään nimessä saanut lukea. Hän ei suostunut kertomaan mitä tarkkaili. Tiesin vain että työ oli hänelle jonkinlainen rangaistus.
 

Talossa ei ollut kovin paljoa tekemistä. Silloin tällöin kävimme kävelyllä metsässä, mutta emme koskaan menneet kauas ettemme törmäisi villisusiin. Hiveria oli hyvin vihamielinen paikka. Jos ei jäätynyt kuoliaaksi, sudet repisivät kappaleiksi ja söisivät suihinsa.
 

Olimme eläneet hiljaisuudessa jo monta kuukautta kun eräänä ovelta kuului koputus. Rissa oli juuri ollut opettamassa minulle shakkia ja hätkähdimme molemmat.
 

"Se on luultavasti vain joku jääkansalaisista, koska Naganda ja Cwoll eivät murise", Rissa sanoi ja nousi ylös. "Minä avaan. Toivottavasti kenenkään sudelle ei ole sattunut mitään vakavaa."
 

Minä jäin olohuoneeseen ja kuulin kun Rissa avasi oven ja tervehti tulijaa. "Shindra! Nundu! Tämäpä yllätys. Luulin että työskentelet Hallannalle nykyään."

"Niin työskentelenkin", vierasääni sanoi. "Äitini on sairaana, joten otin lomaa. Palasin Hiveriaan pari päivää sitten."
 

Hiivin ikkunaan uteliaana näkemään tämän vieraan. Valitettavasti hän näytti tutulta.
 

"Onko Shera sairas? Miten minä en ole kuullut siitä? Sinä olet itse asiassa ensimmäinen jääkansalainen, jonka kanssa olen puhunut kuukausiin", Rissa päivitteli
 

"Siksi minä olenkin täällä. Jääkansalaiset eivät enää halua tulla tänne. Haistamme pahuuden talossasi."
 

"Pahuuden? Mitä sinä höpötät? Ei täällä mitään vaarallista ole. Tule sisään sieltä kylmästä. Nundukin varmaan haluaisi nähdä emonsa..."
 

"Ei. Me emme voi tulla sinun taloosi. Minä tulin varoittamaan sinua. Vaistosin samanlaisen pahuuden muutamia vuosia sitten eräässä kartanossa suorittaessani valtiattaren määräyksiä. En tiedä mitä se on, mutta pahaa yhtä kaikki. Hankkiudu eroon siitä."
 

"En tiedä mistä sinä puhut", Rissa sanoi jäätävästi.

"Ihan miten vain, mutta minä olen sinua varoittanut. Kukaan jääkansalaisista ei tule sinun maillesi ennen kuin pahuus on poissa. Hyvästi."
 

Vieras lähti tarpomaan kohti metsää ja Rissa palasi sisään.
 

"Kuulit varmaan kaiken", hän otaksui palatessaan olohuoneeseen. "Onko sinulla aavistustakaan mistä tuossa oli kyse?

"Ehkä", sanoin ja vilkuilin Rissaa hermostuneesti.